Mä vajoan.
Mun mieli vajoaa. Tuntuu niin pahalta, etten enää jaksais. Miks mä jaksan? Niin, onhan mulla läheiset ihmiset. Ahdistaa vaan niin hirveästi, pohja tuntuu jo jalanpohjissa. Vajoan vain alemmas. 

Tuntuu pahalta olla koulussa. Ahdistaa aina koulupäivän jälkeen istua yksin koneella samalla, kun kämppis viilettää kavereidensa kanssa tuolla jossain. Kiroan tällä hetkellä mun sosiaalisten tilanteiden pelkoa, sekä ujoutta. Ahdistaa ajatella, että omat parhaat kaverit asuu jossain sadan kilometrin päässä, sekä ihan parhain ystävä 400km.

Ahdistun ajatuksesta, että täällä pitäis olla vielä 4kk. En kestä tätä paikkaa, mutta en usko, että kestäisin mitään muutakaan. Haluaisin vain mun masennuksesta eroon. Viime keväänä mulla todettiin vakava masennus. En koskaan saanut kutsua psykologeille, joten enpä laiskana jaksanut itse vaivautua uudestaan apua pyytämään. Nyt masennus on taas pahentunut, joten haluaisin vain tästä eroon.